 |
The Global CEO Study 2006
Expanding the Innovation Horizon
 |
|
|
|
 |
 |
 |
 |
Kaksi kolmasosaa yritysjohtajista on sitä mieltä, että heidän on seuraavan kahden vuoden aikana muutettava yrityksensä toimintaa merkittävästi.
Heidän mielestään syitä on useita, kuten kiristynyt kilpailu, asiakkaiden lisääntyneet vaatimukset ja markkinoiden odottamattomat muutokset. Monet yritykset voivat lisätä luetteloon myös työvoimaan liittyvät kysymykset, tekniikan kehittymisen, säädöksiin liittyvät ongelmat ja globalisaation.
Tästä huolimatta alle puolet yritysjohtajista on sitä mieltä, että heidän organisaationsa on aikaisemmin hallinnut muutoksia hyvin.
Nämä ja muut tulokset ilmenevät The Global CEO Study 2006 – yritysjohdon tutkimusraportista. Raportti jonka otsikko on ’Expanding the Innovation Horizon’ käsittelee yritysjohtajien lähitulevaisuuden toimintasuunnitelmia. Tulokset perustuvat IBM:n ja Economist Intelligence Unitin (EIU) suorittamiin haastatteluihin, joissa kysyttiin 765:n eri puolilla maailmaa toimivan yritysjohtajan mielipidettä. (Tämä oli toinen yhteistyökumppaneiden suorittama yritysjohtotutkimus. Ensimmäinen, vuonna 2004 suoritettu yritysjohtotutkimus perustui haastatteluihin 456 yritysjohtajan kanssa.)
Vuoden 2006 tutkimuksen tuloksia olivat muun muassa seuraavat:
- Liiketoimintamallin innovaatioista on tulossa uusi strateginen väline, jolla yritykset voivat erottua toisistaan. "Valitsemamme liiketoimintamalli määrää strategian onnistumisen tai epäonnistumisen", yksi tutkimukseen osallistuneista yritysjohtajista sanoi. Toisin kuin vuoden 2004 tutkimuksessa, yrityksen liiketoimintamallin innovaatioihin kiinnitettiin lähes yhtä paljon huomiota kuin yrityksen ydinprosessien ja toimintojen innovaatioihin.
- Liiketoimintamallin innovaatiot voivat olla kannattavia. Tutkimuksen talousanalyysissa todettiin, että yritykset, jotka ovat kasvattaneet käyttökatettaan kilpailijoitaan nopeammin, ovat kiinnittäneet myös kaksi kertaa niin paljon huomiota liiketoimintamallin innovaatioihin kuin heidän heikommin menestyneet kilpakumppaninsa.
- Innovaation ei tarvitse olla lähtöisin yrityksen ulkopuolelta. Yritysjohtajien kertoman mukaan innovatiivisten ideoiden tärkein lähde olivat yrityksen omat työntekijät. Liiketoimintakumppanit ja asiakkaat tulivat kuitenkin välittömästi työntekijöiden perässä, mikä osoittaa, että kaksi kolmesta tärkeimmästä parhaiden ideoiden lähteestä on nykyään yrityksen ulkopuolisia tahoja.
- Yhteistoiminta voi olla kannattavaa. Talousanalyysi osoittaa, miksi yritysjohtajat ovat aikaisempaa hanakampia muodostamaan kumppanuussuhteita ja tekemään yhteistyötä muiden organisaatioiden kanssa. Markkinaodotuksia nopeammin kasvaneet yritykset ilmoittivat käyttäneensä huomattavasti enemmän ulkoisia resursseja kuin heikommin menestyneet kilpailijansa. Kuten eräs yritysjohtaja totesi: "Jos luulet, että löydät kaikki vastaukset yrityksen sisältä, olet väärässä."
|
|
 |
|