Tab navigation
Vastuullisuus ja luotettavuus kaikessa toiminnassamme sekä uusien, koko ihmiskuntaa hyödyttävien innovaatioiden kehittäminen ovat osa IBM:n perusarvoja. Uskomme, että innovaatiot ja niihin liittyvän teknologian hyödyntäminen ovat avain sekä liiketoiminnan kehittämiseen että yhteiskunnan hyvinvoinnin lisäämiseen. Tähän näkökulmaan perustuvat myös yhteiskuntavastuuohjelmamme, joiden tarkoituksena on hyödyntää IBM:n osaaminen yhteiseksi hyväksi.
Yhteiskuntavastuuohjelmat
IBM on julkistanut maailmanlaajuisesti useita ohjelmia, jotka eri tavoin teknologiaa hyödyntäen edistävät muun muassa koulutusta, vakavien sairauksien tutkimusta sekä työyhteisöjen kehittämistä. Voit lukea enemmän näistä projekteista vierailemalla IBM:n kansainvälisellä sivustolla (US).
Suomessa IBM on keskittynyt erityisesti koulutuksen sekä tasa-arvoisen tietoyhteiskunnan ja työyhteisön edistämiseen seuraavien ohjelmien avulla.
KidSmart
IBM:n KidSmart (US) -ohjelman tarkoituksena on tarjota esikouluikäisille mahdollisuus harjoitella tietokoneen käyttöä leikin lomassa, ja näin oppia tulevaisuuden kannalta tärkeitä taitoja. Ohjelman avulla IBM haluaa myös tukea erilaisten lasten yhtäläisiä mahdollisuuksia tutustua tietotekniikkaan. Lahjoitettavat oppimiskeskukset sisältävät värikkään, kahden lapsen istuttavan tietokonepöydän, opetusohjelmiston sekä esikoulun opettajille tarkoitetun materiaalin, jonka avulla KidSmart-oppimiskeskusta voidaan hyödyntää tehokkaimmin opetuksessa. Oppimiskeskuksia on lahjoitettu Suomessa yli 100 kappaletta kymmenen eri kaupungin esikouluille ja lastensairaaloille. Uusia lahjoituksia tehdään vuosittain.
On Demand Community
On Demand Community on IBM:n sisäinen työntekijöille tarkoitettu ohjelma, jonka avulla IBM kannustaa henkilökuntaansa olemaan mukana vapaaehtoistoiminnassa erilaisissa järjestöissä ja yhteisöissä tarjoamalla heille tietoa ja materiaalia sekä lisäämällä vapaaehtoisten verkostoitumismahdollisuuksia. Maailmanlaajuisesti On Demand Community –toiminnassa on mukana 70 000 IBM:n työntekijää, Suomessa jäseniä on noin 200.
Women in Technology
Women in Technology on IBM:n yläasteikäisille tytöille suunnattu ohjelma, jonka avulla IBM haluaa rohkaista tyttöjä opiskelemaan matematiikkaa ja luonnontieteitä, ja näin parantamaan mahdollisuuksiaan tulevaisuuden työelämässä. Ohjelman puitteissa vierailemme kouluissa kertomassa tytöille tulevaisuuden uramahdollisuuksista sekä kutsumme heitä tutustumaan IBM:än.
World Community Grid
World Community Grid on IBM:n rakentama humanitäärisen tutkimuksen hilaverkko, joka hyödyntää tietokoneiden tyhjäkäyntiaikaa vakavien sairauksien, kuten AIDSin ja syövän tutkimukseen. Hilaverkkoteknologialla voidaan yhdistää jopa miljoonien yksittäisten tietokoneiden kapasiteetit yhdeksi jättimäiseksi virtuaaliseksi laskentaympäristöksi. Maailmassa on arvioiden mukaan noin 650 miljoonaa PC:tä, jotka voisivat osallistua World Community Grid -hilaverkon toimintaan. Yritykset ja yksityishenkilöt voivat osallistua hankkeeseen lataamalla IBM:n ylläpitämältä sivustolta (link resides outside ibm.com) ilmaisen sovelluksen, joka aktivoi PC-koneissa tavallisesti näytönsäästäjälle tarkoitetun tyhjäkäyntiajan hyötykäyttöön.
