Alkuaskeleet
Syksyllä 1936 International Business Machines Corporation päätti perustaa oman itsenäisen yhtiön Suomeen. Yhtiön syntysanat lausuttiin 1.12.1936, ja yrityksen nimeksi tuli Oy International Business Machines Corporation of Finland Ab. Tämä muutettiin jo seuraavana vuonna Oy Watson Business Machines Ab:ksi, ja lopuksi nykyiseen muotoonsa Oy International Business Machines Ab (jäljempänä Suomen IBM).
Yhtiökokouksessa tammikuussa valittiin vasta perustetun yhtiön toimitusjohtajaksi IBM:n silloinen Euroopan johtaja J.E. Holt oman toimensa ohella. Häntä seurasi pian norjalaissyntyinen Rolf Hurup, kunnes tähän tehtävään kutsuttiin toukokuussa 1938 ekonomi Einar Dickman. Dickman toimi Suomen IBM:n toimitusjohtajana vuoteen 1956 saakka. Käydessään Suomessa kesäkuussa 1938 pääyhtiön johtaja Thomas J. Watson Sr. kutsui ministeri Carl Enckellin Suomen IBM:n hallituksen puheenjohtajaksi.
Itsenäisen yhtiön ensimmäinen konttori oli "kaksio" Pohjoismaiden Yhdyspankin (sittemmin SYP) talossa Unioninkadulla. Syksyllä 1938 yhtiö sai haltuunsa n. 300 neliömetrin huoneiston Kasarmikatu 44:ssä. Tässä talossa Suomen IBM toimi ja koki valtavan kehityksen yli 20 vuotta, kunnes se vuonna 1960 muutti Mannerheimintie 8:aan.
Henkilökunnan vahvuus oli perustamisvaiheessa neljä henkilöä, nimittäin ekonomit Einar Dickman ja Bengt Grönholm sekä insinöörit Lars Hongell ja Gösta Engberg.
